Sugarina pohjalla: The Desolation of Smaug -jorinaa

Hobitti_–_Smaugin_autioittama_maaTässä artikkelissa on spoilereita. Älä siis lue, jos et halua tietää elokuvan sisällöstä. Lisäksi tämä artikkeli sisältää jääräpäistä fanipoikailua, joskaan ei välttämättä ärsyttävintä mahdollista sellaista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että näkökulma on faninäkökulma, ei niinkään vain elokuvakävijän näkökulma ja johdonmukaisen analysoivan tekstin sijaan tämä on asioiden latelua. Varaudu.

 

Hobitti: Smaugin autioittama maa

Eniten odottamani elokuva tältä vuodelta. Hobitti-elokuvatrilogian toinen osa. Jacksonin ratkaisua mennä kahden leffan mallin sijaan trilogialinjalla on saanut paljon kritiikkiä osakseen. Ymmärrän sen, osa on täysin perusteltua ja sinänsä osuvaa; ykkösosalla oli ongelmansa, niin on tälläkin. Ongelmat eivät kuitenkaan mielestäni johdu suoraan siitä, että leffoja on kolme; överit kivijätit ja suurin osa (ylipitkistä tai/ja turhista) toimintakohtauksista olisi joka tapauksessa ollut mukana. Ei, ongelma on mielestäni lähinnä siinä, miten eri asioita on painotettu ja toteutettu. Ykkösosan pidennetty versio on jopa oikeasti teatteriversiota toimivampi, sillä lyhyt määrä lisäminuutteja syventää leffaa onnistuneesti ja tuo rauhallisempiin osuuksiin lisää sisältöä: tyhjäkäyntihän on yksi asia, josta elokuvaa paljon kritisoitiin. Itse kyllä nautin sen tahdista kovasti, mutta toki aikaa olisi voinut käyttää tehokkaamminkin.

Oli miten oli, minusta trilogiaratkaisu on perusteltu. Se, pitääkö lisää painoarvoa saaneesta Necromancer-sivujuonesta tai esimerkiksi lisääntyneistä haltioiden osuuksista on makuasia. Toki tämän kakkososan Kili & Tauriel -romanssi on väkinäinen ja loppuolen valoa hehkuva Tauriel jo vähän naurettava, mutta sisältö kolmeen osaan on olemassa. Ymmärrän täysin, että monet kokevat Bilbon ja kääpiöiden retken tärkeimpänä asiana ja eivät pidä tarinan saamista suuremmista mittasuhteista, mutta itse pidän siitä kovasti. Tolkien-fanina arvostan sitä, että Jackson haluaa kuvata kokonaisuutta mahdollisimman tehokkaasti. Myöskin eroavaisuudet Hobitti-kirjaan on helppo hyväksyä, kun ottaa huomioon kirjan sävyn ja sen, että Tolkien joka tapauksessa ”sovitti” sitä uudelleen TSH:n maailmaan sopivaksi. Tämä trilogia on viimeinen Tolkien-elokuvatuotanto piiiitkään aikaan, joten on hienoa, että tarinasta tehdään näin mahdollisimman laaja ja Jackson käyttää tilaisuudet kuvata mahdollisimman paljon. Tietenkää materiaalin paljous ei ole itseisarvo, mutta kun se on näinkin hyvin toteutettu, minulla ei ole ongelmaa sen kanssa. Päinvastoin, Dol Guldur -osuudet olivat esimerkiksi eniten odottamani asia ja Hobitti-nimestä huolimatta olen erityisen innostunut nimenomaan tästä laajemman kokonaisuuden esittämisestä; ja hyvinhän se on tehtykin.

Kuten sanoin, ymmärrän täysin, että kaikkia tämä malli ei miellytä. Mutta korostan, että mielestäni tämä on lähinnä näkökulmakysymys: onhan tässä ongelmansa, mutta konsepti toimii ja sisältö kolmeen osaan on olemassa. Se, onko potentiaalia tarpeeksi hyvin käytetty ja se, olisiko tämä toiminut vieläkin paremmin, jos tätä projektia olisi suunniteltu jo alusta asti trilogiana on eri asia, mutta minä tuen tätä ratkaisua viimeiseen asti.

Eksyin nyt sivuraiteille. Itse elokuvasta…

Ykkösosan tapaan Smaug-leffa kärsii välillä toimintaähkystä. Muutoin koin toimintakohtaukset kohtalaisen toimiviksi, tai vähintäänkin juoneen hyvin istuviksi, mutta lopussa sitä on mielestäni jo liikaa. Kenties lopun erilainen rytmittäminen olisi pelastanut tilannetta; Gandalfia olisi nähnyt mielellään muutaman minuutin lisääkin. Mielenkiintoista on, että Thráinia ei vieläkään nähty, vaikka hän on vilahdellut trailereissa jo parin vuoden ajan. Ehkä hän on mukana pidennetyssä tai sitten hänen osuutensa on lopulta poistettu kokonaan? Aika näyttää.

Pienestä toimintaähkystä huolimatta elokuvan tahti oli hyvä ja asiat saivat usein juuri sopivasti aikaa. Näyttelijäsuorituksista Richard Armitagen Thorin ja Martin Freemanin Bilbo olivat edellisosan tapaan vertaansa vailla ja Sir Ian McKellen yksinkertaisesti on Gandalf. Uusista tulokkaista Lee Pace oli häikäisevä Thranduil. Pacen suoritus haltiahallitsijana meni melkein samaan kategoriaan Cate Blanchettin upean Galadrielin kanssa. Evangeline Lilly suoriutui hyvin roolistaan Taurielina, nuorena salohaltiana, joka ei ollut ollenkaan hullumpi lisäys hahmokaartiin, vaikka Kili & Legolas -kuvio hieman rasittava onkin; koin kyseisen kuvion kuitenkin yllättävän vähän häiritseväksi. Beornia ei paljoa ollut, mutta häntä lienee enemmän pidennetyssä versiossa. Bardin hahmo oli hieno ja pidän siitä, että hänestä tehtiin syvempi kuin kirjassa; Luke Evans on roolissaan erinomainen.

Ylipäätään näyttelijäsuorituksista tai -valinnoista ei ole valitettavaa. Erityismaininta myös Benedict Cumbersmaugille, joka hoitaa motion capturen ja ääninäyttelyn tuplapahisroolinssaan äärettömän hienosti; Smaug on upeasti toteutettu ja Klonkun jälkeen näiden PJ:n Tolkien-leffojen kenties upein digitaalinen luomus. Myös Saur– Noita on toteutettu hyvällä maulla. Tai sitten ei. Joko sitä pitää täysin överinä, tai sitten älyttömän siistinä. Itse valitsen jälkimmäisen. Benedict Cumbersmaug veti kahden ikonisen pahiksen roolit samassa leffassa. Miettikää. Se mies on Sauron ja Smaug. Samassa. Leffassa.

Kuten näissä leffoissa yleensä, maisemat ovat huikeita ja lavastus ja tehostepuoli kunnossa. Ykkösosan digitaaliset tehosteet saivat varsinkin HFR-version nähneiltä hieman kritiikkiä, mutta tässä osassa ne toimivat HFR:nkin kanssa upeasti. Synkmetsä, Dol Guldur, Esgaroth, Erebor… Upean näköistä, kaikin puolin.

Kokonaisuudessaan Smaugin autioittama maa on mielestäni (varsin mainiota) ykkösosaa parempi, sillä mukana on niin paljon kovasti odotettuja asioita: Beorn, Synkmetsä ja Thranduil, Sauron, Smaug… Ongelmia on, mutta ne eivät onnistu nautintoa täysin pilaamaan. Ja niiden vastapainona PJ tarjoilee niin paljon huikeaa, kauan odottamaani materiaalia upeasti toeutettuna, että kokonaisuus jää rutkasti voiton puolelle. Lopun hellittämättömässä toimintaryskeessä elokuva kyllä menettää lumoavaa otettaan selvästi, mutta kaikesta huolimatta se suoriutuu tehtävästään: tarinaa on onnistuneesti jatkettu, paljon kokonaiskuvan kannalta tärkeitä asioita upeasti käsitelty ja panoksia ja jännitteitä viimeistä osaa varten ladattu. Toimii.

Summergandalf
Henkilö, joka on tiettyjen asioiden suhteen jääräpäinen, joskin ymmärtäväinen fanipoika. Edustaa sitä osastoa Tolkien-faneista, jotka suhtautuvat näihin leffoihin ja niiden poikkeavuuksiin kirjasta avoimin mielin, mutta aina toteutuksen loogisuutta ja tarinakokonaisuuden mahdollisimman (kenties liian?) laajaa palvelemista ajatellen.

Tai jotain.

Lisäksi kirjoittaja aikoo vielä opetella olemaan vähemmän jorisevan jaaritteleva. Joskus.